Alihankinta-messuilla heitetään verkot vesille

20.9.2023

Alihankintamessut Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 26.-28.9.2023. Olemme osastolla C 320.

Alihankinta-messut tulevat jälleen.

Suomen johtava teollisuustapahtuma Alihankinta-messut järjestetään tänä vuonna jo 35. kerran Tampereella syyskuun lopulla. Tapahtuman teemana on tänä vuonna ajankohtainen Globally Local. Muun muassa tuotannon palautuminen Suomeen ja toimiva logistiikka puhuttavat, mutta robotiikan, automaation ja tekoälyn roolia teollisuudessa ei myöskään ole unohdettu. Tietysti mekin olemme mukana!

Alihankinta-messut 2023 järjestetään tänäkin vuonna Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa 26.-28.9. Tuttuun tapaan myös Probot on paikalla, ja pääset jutustelemaan kanssamme osastolla C 320. Tiimistämme paikan päälle on tulossa koko kolmipäiväisen tapahtuman ajaksi myyjämestarit Matti Tikanmäki ja Maria Ruottinen.

Maria odottaa messuja jo innolla.

– Verkostoitumis- ja myyntikengät ovat jo valmiina. Olen valmistautunut taas kirjoittamaan näppäimistö sauhuten uusia tarjouksia heti messujen jälkeen. Koronan jälkimainingeissa tuotantoa on siirretty takaisin Suomeen ja Eurooppaan niin odotettavissa on, että kiire ei ole loppumassa.


Teollisuus- ja mobiilirobotteja

Näytteilleasettajapaikoiltaan loppuunmyyty teollisuuden kansainvälinen ykköstapahtuma kuuluu myös Probotin myyntitiimin vuoden kohokohtiin.

– Odotan, että tulemme käymään paljon keskusteluja teollisuusroboteista ja niiden hyödyntämisestä etenkin lavaukseen ja kappaleenkäsittelyyn. Uskon, että pääsemme juttelemaan asiakkaiden kanssa paljon myös mobiilirobotiikan mahdollisuuksista, Maria iloitsee.

Matti lähtee Alihankinta-messuille haistelemaan, mitkä teemat teollisuuden puolella puhututtaa.

– Mielenkiinnolla odotan, minkälaiset aiheet ovat tänä vuonna eniten pinnalla keskusteluissa robotiikan ja automaation saralla. Esimerkiksi viime vuonna moni messuvieras pohti, voisiko hankkia mobiilirobotiikkaa omiin tarpeisiin. Nyt tämä pohdinta on alkanut kasvavissa määrin muuntumaan tarjouspyynnöiksi ja yhteisiksi projekteiksi. Etenkin mobiilirobotiikan saralla markkinat ovat kehittyneet vuodessa huimaa vauhtia!

Keskusteluja tulee varmasti luomaan myös Probotin osastolla messujen aikana nähtävissä oleva robottikoiramme, Mestari. Tämä Unitreen robottikoiran B1-malli on jo kooltaan sen verran näyttävä, että se tulee varmasti herättämään huomiota.

Etualalla on unitreen B1 robottikoira ja takana näkyy myös Go1 -malli
Robottikäsivarrella varustettu B1-robottikoira. Taustalla näkyy myös Go1-malli.


Mieleenpainuvia muistoja

Tänä vuonna juhlitaan Alihankinta-messujen 35. juhlavuotta. Messujärjestäjät toivovat kuulevansa mieleenpainuvimpia hetkiä vuosien varrelta. Matti ja Maria ovat näiden messujen konkarikävijöitä ja nähneet, kuinka porukka messuilla uudistuu ja nuorenee. Parhaita tarinoita he eivät silti suostuneet paljastamaan.

Kaksikko muistelee kuitenkin erityisellä lämmöllä jo vuosia sitten messuilta tutuksi tullutta JR-Tools Oy:ta ja Veli-Matti ”Vellu” Uusitaloa.

– JR-Toolsin takahuone on tullut messuilla hyvin tutuksi jo monena vuonna peräkkäin, vaikka emme olekaan businessmaailmassa vielä tehneet muuten yhteistyötä, Matti hymyilee.

Myös viime vuoden messukäynti oli tietyllä tapaa ikimuistoinen.

– Kuljetimme viime vuonna oman osastomme tavarat paikan päälle mobiilirobotilla. Tämä kyllä käänsi päitä ja sai aikaan monia hienoja keskusteluja, Maria kiittelee.

Pian on mahdollisuus luoda taas uusia messumuistoja, sillä Alihankinta-messut 2023 ovat jo ensi viikolla. Jos olet kiinnostunut kuulemaan lisää siitä, voisiko robotti olla oikea ratkaisu myös teidän taloon, niin tule ihmeessä keskustelemaan Matin ja Marian kanssa messuille!


Lisätietoa

Aiheeseen voit syventyä lisää myös blogissamme. Kannattaa vilkaista ainakin seuraavat mielenkiintoiset postaukset:

Mobiilirobotiikan mahdollisuudet:
https://probot.fi/mobiilirobotiikan-mahdollisuudet

Yhteistyörobotti vai mobiilirobotti?
https://probot.fi/yhteistyorobotti-vai-teollisuusrobotti

Vievätkö robotit ihmisten työt?
https://probot.fi/vievatko-robotit-ihmisten-tyot

Robotti parantaa työturvallisuutta ja ergonomiaa:
https://probot.fi/robotti-parantaa-tyoturvallisuutta-ja-ergonomiaa

Lue lisää BusinessOulun tuottamasta Oulun yhteisosastosta:
https://www.businessoulu.com/fi/uutiset/oulu-esilla-tampereen-alihankinta-messuilla

Tutustu myös alihankinta-messujen 2023 muuhun tarjontaan messujen omilla sivuilla: https://www.alihankinta.fi/fi/

Muista myös rekisteröityä kävijäksi jo ennakkoon niin säästät aikaa ja vaivaa:
https://www.alihankinta.fi/fi/messuinfo/sisaanpaasy/

Takaisin ylös