Robot-chien @Fete De La Science – Robottikoira tiedemessuilla

14.10.2022

Kaksi Probot-tiimiläistä ja robottikoira Pariisin tiedekeskuksen edessä.

Kuvassa Olli-Pekka Nikka, robottikoira #BadProbotDog sekä Pauliina Ojakangas. Taustalla näkyvä Pariisin tiedekeskus on Euroopan suurin tekniikkaa ja tutkimusta esittelevä keskus.

BadProbotDog tassutteli jälleen ranskalaisten sydämiin! Pariisin tiedekeskuksessa lokakuun alkupuolella järjestetyssä tapahtumassa lapsilla ja perheillä oli mahdollisuus tutustua tieteeseen mielenkiintoisilla tavoilla. Mutta mikä ihme on ”ootogolo”? Ja miten Ranskassa pärjää englannilla – vai pärjääkö laisinkaan? Tervetuloa lukemaan reissupäiväkirjaamme!

Robottikoiramme vieraili VivaTech-messuilla Pariisissa kesäkuussa 2022. Messuilla saimme kutsun 7–9.10. järjestettävään Fete de la science -tapahtumaan Pariisin tiedemuseoon. Tällä kertaa matkaan lähdettiin kuitenkin vähän erilaisella kokoonpanolla. Reissuporukkaan kuului tietysti päätähtemme #BadProbotDog sekä Probot-tiimiläiset Olli-Pekka Nikka ja täällä ruudun takana kirjoitteleva Pauliina Ojakangas.

Suuntasimme messuille esittelemään robottikoiraa eli mobiilirobotiikkaa perheille, etenkin lapsille ja nuorille. Halusimme esitellä robotiikkaa kaiken ikäisille sopivalla, ihmisläheisellä otteella. Perjantain tapahtumapäivä oli suunnattu koulu- ja päiväkotiryhmille, kun taas lauantaina ja sunnuntaina tiedemuseo täyttyi perheistä. Koko viikonlopulle messuille odotettiin melkein 50 000 kävijää, eli kyseessä oli vähän suurempi tapahtuma.

Lähtövalmisteluihin kuului pakkailun ja lippujen varailun lisäksi mm. opetustunnin suunnittelu. Suunnittelimme messuille esitystyylisen opetustunnin, jossa kerroimme mm. mitä mobiilirobotit ovat sekä mihin ja miten robottikoiraa voidaan käyttää. Esityksen vedimme useamman kerran viikonlopun aikana.

BadProbotDog lähetettiin messuille hyvin pakattuna viihtyisässä kuljetuslaatikossa herkkujen kera jo hyvissä ajoin messua edeltävällä viikolla.

Menomatka kohti Pariisia sujui yllättävän hyvin. Ensikertaa Pariisiin matkustaessa toki jännitystäkin oli ilmassa, mutta matka taittui letkeästi hyvän huumorin siivittämänä. Reissuamme pystyi seuraamaan Probot Oy:n Instagram-tililtä ja aloitimmekin Insta-kaappauksen jo menomatkalla. Vlogien kuvaaminen Probotin Instagramiin osoittautui hauskaksi ja pidetyksi tavaksi päästää kaikki myös Suomen päässä mukaan messuille.

Jaoimme messutunnelmia Instagramiin vlogien muodossa.

Perjantaina saavuimme messupaikalle hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkua. Meidät otettiin avosylin vastaan. Robottikoirakin oli selvinnyt omasta matkastaan ilman kommelluksia ja odottelikin meitä jo malttamattomana messupisteellämme. Jännitys oli tiessään jo pian messupaikalle saapumisen jälkeen. Tutustuimme tiloihin ja lavaan, jolla pidimme esitystyyliset opetustunnit viikonlopun aikana. Iloksemme paikalle saapui myös kaksi kääntäjää, jotka olivatkin apunamme koko viikonlopun ajan. Ranskassa puhutaan melko vähän englantia, joten kääntäjämme käänsivät englanninkielisen puheemme ranskaksi ja ranskalaisen puheen englanniksi. Apu oli korvaamatonta, ja päivien aikana pääsimme oppimaan myös paljon Ranskan kulttuurista kääntäjiemme kanssa jutellessa.

Perjantaipäivä hurahti koulu- ja päiväkotiryhmien parissa. Ryhmät kiersivät messukeskuksessa, ja robottikoira herätti heti paljon kiinnostusta ja ihailua niin lasten kuin aikuisten keskuudessa. Koiran temppuillessa lapset hurrasivat ja taputtivat lisää temppuja vaatien. Pidimme myös ensimmäisen esiintymisemme lavalla.

Messupisteellämme oli myös mahdollista kokeilla itse robottikoiran ohjausta. Koiran ohjaus on yllättävän helppoa ja se sujuikin kaikilta hyvin. Kiertelimme robottikoiran kanssa myös messukeskusta jokaisena päivänä. Kierroksilla pääsi aina pari metriä eteenpäin, kunnes uteliaat ihmiset piirittivät robottikoiran. Kierrokset olivat siis hyvin suosittuja, ja palasimme pisteellemme vasta kun robottikoiran akku loppui.

Robottikoira seisoo kahden ison robotin edessä. Isojen robottien edessä on liikuteltavat metallikirjaimet, jotka muodostavat sanan ROBO
Kierroksilla #BadProbotDog tapasi myös sukulaisia, eli KUKA-robotteja!

Lauantaina messuille saapui paljon perheitä, ja osa perjantain koulu- ja päiväkotivieraista palasivat messuille koko perheen voimin. Mieleemme jäi erityisesti pieni poika, joka oli jo perjantaina aivan haltioissaan robottikoirasta. Lauantaina koko perhe tuli takaisin, sillä poika halusi palata robottikoiran luokse. Oli koskettavaa nähdä, miten innoissaan ja uteliaasti pieni ihminen suhtautui robottikoiraan.

Robottikoira ja nelihenkinen perhe poseeraavat iloisena kameralle.
Vierailijat tutustuivat robottikoiraan yhdessä koko perheen kanssa.

Koimme myös pieniä jännityksen hetkiä, sillä jouduimme suorittamaan robottikoiralle eläinlääkärin tarkistuksen. Huomasimme, että koiran jaloissa oli ruuvit vähän löysällä. Yhdessä kääntäjien kanssa metsästimme työkaluja, ja onneksemme meidän messukollegamme riensivätkin apuun. Yhteistyöllä saimme koiran nopeasti kuntoon!

Kahvia ja työkalupakki – niillä pääsee pitkälle. #BadProbotDog käyttäytyi rauhallisesti koko toimenpiteen ajan.

Sunnuntaina messut täyttyivät jälleen perheistä, ja vieraita oli hyvin paljon. Myös sunnuntaina menossa mukana oli edellisiltä päiviltä tuttuja vierailijoita. Esiinnyimme myös lauantaina ja sunnuntaina yleisölle. Katsomot olivat täynnä, ja esiintymisten jälkeen lauma ihmisiä seurasi robottikoiraa pisteellemme. Saimme myös paljon mielenkiintoisia kysymyksiä robottikoirasta – oli hauska huomata, miten yksityiskohtaisia kysymyksiä myös lapset kyselivät! Vastailimme mm. kysymyksiin siitä, miten robottikoira juoksee, onko sillä hajuaisti ja kauanko sen rakentamiseen menee aikaa. Järjestimme myös tanssiesityksiä robottikaverin kanssa.

Sunnuntaipäivän lopuksi pakkasimme robottikoiran valmiiksi kotimatkaa varten ja suuntasimme itse hotelillemme levähtämään enne maanantain paluulentoja. Pitkän viikonlopun jälkeen olo oli väsynyt mutta onnellinen, ja jaloissa tuntui niin messuilla kuin sen ulkopuolellakin kuljetut kilometrit.

Messuilla opimme paljon mm. esiintymisestä, kulttuurista, ihmisistä ja roboteista. Opimme myös ranskaa: robottikoira on Robot-chien ja tarra on ”ootogolo” – eli siis autocollant. #BadProbotDog-tarrat olivat muuten hyvin suosittuja, jaoimme niitä tuhansia! Reissun puolivälissä opimme myös, että Ranskassa voi juoda hanavettä eikä vesipullojen raahaaminen kaupasta ole välttämätöntä (suosimme silti viiniä).

Kokonaisuutena kolmen päivän aikana melkein 50 000 messuvierasta vetänyt tapahtuma oli huikea mahdollisuus, joka ylitti odotuksemme! Reissussa ehdottomasti parasta oli ihanat kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Päivien päätteeksi poskiimme sattui, sillä messuilla hymyilytti niin kovin paljon. Tutustuimme myös mielenkiintoisiin ihmisiin ja #BadProbotDog saattaakin palata Ranskaan jo pian!

Kiitämme Pariisin teknologiamuseota, kääntäjiä sekä koko tiimiä tästä reissusta! Merci beaucoup!

Psst… Jos messuvlogit menivät ohi, löydät ne Instagramista @Probotoy profiilin highlights-osioista. Messulenkeille pääset mukaan TikTokissa @BadProbotDog.

Probot Oy – Asiantuntijasi robotiikkaratkaisuihin.

Takaisin ylös