FlexiGroBots-hanke puolivälissä

11.8.2022

Kaksi miestä kasaa ison peltorobotin runkoa ulkona toimistorakennuksen edessä.

FlexiGroBots hanke on edennyt puoliväliin. Hankkeessa on edetty menestyksekkäästi tehokkaan täsmäviljelytoiminnan sekä monirobottijärjestelmien hallinnan mahdollistavan innovatiivisen tekoälyalustan rakentamisessa.

Olemme mukana viime vuoden (2021) alussa käynnistyneessä EU-rahoitteisessa FlexiGroBots-hankkeessa, joka on nyt edennyt puoliväliin. Hankkeessa rakennetaan menestyksekkäästi innovatiivista tekoälyalustaa, jota hyödynnetään tehokkaaseen täsmäviljelytoimintaan ja monirobottijärjestelmien hallintaan. Täsmäviljelyllä tarkoitetaan työn kohdentamista vain tarvitulle alueelle. Täsmäviljely mahdollistaa esimerkiksi lannoitteiden tai kasvinsuojeluaineiden levityksen kohdentamisen pelloilla. Kyseiset aineet levitetään vain niitä tarvitsevalle alueelle sen sijaan, että ne levitettäisiin koko pellon alueelle. Näin parannetaan maatilojen taloudellisuutta ja vähennetään maanviljelyn ympäristökuormitusta.

Hankkeessa on kolme pilottia eri puolilla Eurooppaa. Olemme mukana Suomen pilotissa, jossa monirobottijärjestelmiä, robotiikan tiedonhallintaa ja täsmäviljelytoimintaa pilotoidaan rapsin ja rehunurmen viljelyssä. Pilotissa on mukana myös VTT, Luonnonvarakeskus (Luke) sekä Mtech Digital Solutions. Pilotoinnissa laitteisto esitellään loppukäyttäjän autenttisessa ympäristössä.

FlexiGroBots-hankkeessa hyödynnämme toisessa EU-rahoitteisessa hankkeessa (AgROBOfood) kehittämäämme peltorobottia. Kehitämme peltorobottiin automatisoidun alustan, joka mahdollistaa siihen liitetyn käsivarsirobotin ja kitkentätyökalun etäohjaamisen ja käytön. Näiden avulla on tarkoitus testata hierakan poistoa nurmipelloilta. Hierakat ovat pystyvartisia ruohoja, eli rikkakasveja. Työkalun ohjaamiseen ja rikkakasvin poistoon käytettävää kameraa voidaan hyödyntää myös kasvitautien ja tuholaishyönteisten havainnoitiin.

Lue lisää:

  • Haluatko tietää lisää hankkeen ensimmäisen puoliskon edistymisestä? Lukaise hankkeen juuri julkaistu toinen virallinen lehdistötiedote täältä.
  • Aiemman blogikirjoituksen FlexiGroBots hankkeesta voit lukea täältä.
  • Siirry FlexiGroBots-hankkeen nettisivuille täältä.

Probot Oy – Asiantuntijasi robotiikkaratkaisuihin.

Tutustu myös näihin kirjoituksiin:

Takaisin ylös