Uusi vuosi ja uusi ilme!

Mennyt vuosi oli Probot Oy:n 15. juhlavuosi, ja juhlaan oli todella myös aihetta. Vuosi toi joukkoomme lisää osaajia, ja toimintamme alkoi laajentua entisestään. Lisäksi aloimme panostaa näkyvyyteemme sosiaalisessa mediassa aivan uudella tavalla. Kaikki tämä herätti tarpeen uudistaa myös visuaalista ilmettämme.

Yrityksemme alkupäivistä asti meitä hyvin palvellut logomme päätettiin päivittää. Edellisestä logosta tuttu, niin sanottu robottihahmo säilyy, mutta asustaa nyt pinkin pallon sisällä. Pidämme värimaailmassamme myös entuudestaan tuttuja värejä, etenkin oranssin.

Uudella ilmeellämme haluamme viestiä ennakkoluulotonta asennettamme ja jatkuvaa kehitystä, johon tähtäämme.

 

Haluamme jatkossa tuoda enemmän esille myös taitavaa tiimiämme. Tästä esimakua löytyy jo edellisistä blogipostauksistamme. Oletko jo lukenut esimerkiksi:

Seuraa meitä LinkedInissä niin pysyt menossa mukana. Lisää uudistuksia on nimittäin tulossa!  😊

 

Robotiikan asiantuntija pohjoisesta.