Työharjoittelussa voi oppia paljon uutta!

4.1.2022

Kaksi miestä hymyilee portailla istuen

OSAO:ssa opiskelevat Vesa Seppälä ja Okko Tuuri suorittivat työharjoittelujakson Probot Oy:llä loppuvuodesta. Harjoittelun aikana Okko ja Vesa opettelivat ohjelmointia ja valjastivat Probotin Artinaattoriksi nimetyn Delta-robotin maalaamaan taidetta. Mieluisa projekti ja sen tuottamat useat oivallukset olivat Okon ja Vesan mielestä harjoittelun parasta antia.

Okko Tuuri ja Vesa Seppälä saivat OSAO:n opintoihin liittyvät harjoittelujaksonsa Probot Oy:lla päätökseen juuri ennen joulua. Aikaisemmin ylioppilastutkinnon suorittanut Okko opiskelee tällä hetkellä OSAO:lla koneautomaatioasentajaksi ja valmistuu tämän vuoden puolella. Lähes kolmen kuukauden mittainen harjoittelujakso Probot Oy:lla oli tärkeä osa Okon opintoja. Vesan kohdalla kuusi viikkoa kestänyt työharjoittelu kuului osaksi lyhytaikaisempia koneautomaation, robotiikan ja 3D-mallinnuksen opintoja. Hänellä oli kuitenkin pohjalla kokemusta sähkö- ja automaatioalalta aikaisempien opintojen ja työkokemuksen muodossa.

Okko ja Vesa saivat vinkkejä mahdollisista työharjoittelupaikoista koulustaan. Probot Oy jäi mieleen monestakin syystä. Tärkein syy oli kuitenkin se, että Probot Oy:lla oli mahdollisuus syventyä muun muassa robotiikkaan ja 3D-mallinnukseen. Vaakakupissa painoi myös hyvä sijainti Oulun Kaakkurissa.

Delta-robotti, akryylimaalit ja tussit toimimaan!

Harjoittelujaksojensa aikana Okko ja Vesa pääsivät ohjelmoimaan delta-robottia taideprojektia varten. Artinatoriksi nimetty robotti ilahdutti aikaisemmin SUPERNATURAL-näyttelyn kävijöitä Oulun taidemuseolla, mutta nyt sama delta-robotti ohjelmoitiin luomaan taidetta taitavien työharjoittelijoiden käsissä.

– Ohjelmoimme robotin toteuttamaan taideteoksia akryylimaalien ja tussien avulla. Pääsimme koordinoimaan taideteokset kokonaan itse. Lisäksi teimme myös sellaisia taideteoksia, joissa robotilla oli kokonaan tai osittain satunnaisuus määrittää mitä se maalaa tai piirtää, Okko kertoo.

– Harjoitteluun kuului myös projektin dokumentointi ja taiderobotin käytön ohjeistus aloittelijan näkökulmasta, Vesa lisää.

Robotiikkaa hyödynnetään nykyään lähestulkoon kaikilla toimialoilla. Siksi Okon ja Vesan ohjaajana toiminut Probot Oy:n toimitusjohtaja Matti Tikanmäki tykkää välillä haastaa harjoittelijoita antamalla heille jonkin täysin yllättävän aiheen työn kohteeksi.

– Okko ja Vesa tarttuivat ennakkoluulottomasti annettuun taiderobotti-projektiin ja tunnistivat hyvin äkkiä, että samat lainalaisuudet ovat voimassa huolimatta siitä maalaako robotti taulua tai lastaako se kappaleita trukkilavalle, Matti iloitsee.

Pythonia ja G-koodia

Okko ja Vesa ovat yhtä mieltä siitä, että harjoittelujakso Probot Oy:lla oli opettavainen ja mielenkiintoinen.

– Ymmärsin, miten vähän tästä alasta vielä tietääkään, kun meille harjoittelun aluksi esiteltiin Delta-robottia ja sen toimintaa. Kaikkea sai kuunnella silmät pyöreinä. Aluksi jopa robotin käynnistäminen oli haaste, mutta se tuli kuitenkin pian rutiiniksi, Okko nauraa.

– Vaikka olemme ohjelmoineet robotteja koululla, opimme kuitenkin harjoittelujakson aikana uusia ohjelmointikieliä, kuten Pythonia sekä CNC-koneiden ja 3D-tulostimien hyödyntämää G-koodia.

– Rehellisesti sanottuna oppiminen tapahtui pääosin tutkimisen, yrityksen ja erehdyksen kautta. Saimme kuitenkin valtavasti niitä kuuluisia ahaa-elämyksiä ja opimme joka viikko jotain uutta, Okko ja Vesa iloitsevat.

Työharjoittelujaksonsa aikana Okko ja Vesa oppivat myös sen, että kysymyksien esittämistä ei kannata arkailla.

– Harjoittelijan ei missään nimessä kannata olla niin sanotusti persoonaton koneiston ratas. Sen sijaan kannattaa ottaa aktiivisesti koppia siitä, että kommunikoi omien esimiesten ja työkavereiden kanssa. Ei kannata pelätä kysyä neuvoa, sillä kysymällä asiat selviää, Okko summaa.

Okon ja Vesan mielestä parasta harjoittelussa oli se, kun johonkin ongelmaan löytyi ratkaisu, ja robotti saatiin liikkeelle.

– Teimme useita oivalluksia koodin kanssa. Tekemäämme työtä pystyy soveltamaan moneen ja kehittää edelleen eteenpäin.

Kentällä oppii

Okko ja Vesa kokevat, että harjoittelujakso Probot Oy:lla tuki erityisesti robotiikan puolen opintoja todella kattavasti. Lisäksi he saivat oppia myös monesta sellaisista teemoista, jotka eivät opintoihin kuuluneet, mutta osoittautuivat silti tarpeellisiksi.

– Tällä alalla niin moni asia perustuu koodiin. Koodin syvempi oppiminen olikin erittäin hyödyllistä. Harjoittelun ansiosta pystymme nyt tekemään täysin uusia asioita eri ohjelmointikielillä, Okko ja Vesa kiittelevät.

– Lisäksi muun muassa vierailevien tuote-esittelijöiden ansiosta näimme paljon uusia tuotteita, joihin emme opinnoissa ole törmänneet ollenkaan. Esimerkiksi sähköllä ohjattavat sylinterit jäivät mieleen. Kyllä se vain on niin, että kentällä saa sen kaikista ajantasaisimman tiedon esimerkiksi markkinoilla olevista tuotteista.

Vain mielikuvitus rajana

Harjoittelujakson jälkeen Vesalla on jo tiedossa työpaikka tuulivoima-alalta, mutta robotiikka- ja automaatioala kiinnostaa siitä huolimatta kovasti. Okko jatkaa OSAO:lla opintojen parissa, mutta haluaisi robotiikka- ja automaatioalalle tulevaisuudessa.

– Olen itse parhaimmillani silloin, kun pääsen syventymään johonkin tiettyyn aiheeseen perusteellisemmin. Tällä alalla sellaisia aiheita on valtavasti. Harjoittelun aikana taiderobotin ohjelmointi oli todella mieluinen projekti. Delta-robotin avulla on mahdollisuus tehdä ainakin tietynlaista kollaboratiivista taidetta eli taidetta yhteistyössä robotin kanssa esimerkiksi niin, että robotti antaa aiheen, ja taitelija tekee sitten työhön fiksauksia parhaaksi katsomallaan tavalla. Vain mielikuvitus on rajana sen suhteen, miten projektia voisi tulevaisuudessa kehittää vielä lisää esimerkiksi antureiden, konenäön tai keinoälyn avulla, Okko pohtii.

Okko ja Vesa rohkaisevat alan työharjoittelupaikkoja etsiviä harkitsemaan Probot Oy:ta yhtenä vaihtoehtona. He kiittelevät ohjaajiaan Matti ja Antti Tikanmäkeä siitä, että pääsivät harjoittelujakson aikana verkostoitumaan ja saivat paljon hyviä kontakteja. Kaiken muun ohessa he oppivat myös lisää markkinoinnista.

– Probotilla pääsee varmasti tekemään juuri sitä, mikä itseä kiinnostaa. Antilta sai aina tukea silloin, kun sitä tarvitsi. Lisäksi uusia skenaarioita pystyi ehdottamaan matalalla kynnyksellä. Kun Matti uskalsi ohjaajana innostua uusista ideoista, niistä uskalsi innostua myös itsekin.

– Harjoittelun aikana oppimisen ja omien ajatusten tarkastelu on hyödyllistä. Se voi ohjata itseään juuri omimpaan suuntaan tällä alalla. Kun suhtautuu uusiin asioihin rohkeasti ja avoimin mielin, voi oppia valtavasti uutta, Okko vinkkaa.

Kaksi miestä hymyilee portailla istuen
Vesa (vas.) ja Okko iloitsivat muun muassa siitä, että oppivat harjoittelujakson aikana lisää ohjelmointikieliä.

Miten delta-robotti Artinator toimii?

  • Katso videolta miten Okon ja Vesan ohjelmoima Artinator työstää taideteosta.
  • Kurkkaa mitä Okon ja Vesan ohjelmoima Artinator taiteilee sarjakuva- ja kuvataitelija Lauri Ahtisen piirtämän joulukalenteriluukun alta löytyvällä videolla.
  • Lue lisää Probot Oy:n Artinatorista Oulun Taidemuseon SUPERNATURAL-näyttelyyn liittyen.
Takaisin ylös