SUPERNATURAL-näyttely

16.7.2021

Olemme olleet mukana ideoimassa Oulun taidemuseon SUPERNATURAL-näyttelyn yhteydessä pidettävään toiminnalliseen työpajaan eli Bottilaan laitteita yhteistyössä taidemuseon ja Tietomaan työntekijöiden kanssa. Ohjelmoimme myös yhden robottimme uudestaan ja lahjoitimme sen näyttelyn ajaksi taidemuseon käyttöön Bottilaan. Ilman meillä työkokeilussa olevaa Markus Alves Bentoa emme olisi päätyneet tähän mielenkiintoiseen projektiin mukaan.

Nuorten Ystävien kautta marraskuussa meille työkokeiluun tullut Markus teki alkuun töissä 3D-mallintamista. Yhteisissä ohjauskeskusteluissa Markuksen, hänen Resiinan työnohjaajien ja Markuksen työpaikkaohjaajana toimivan Matti Tikanmäen kanssa tuli puheeksi Markuksen kiinnostus työskennellä myös Museo- ja tiedekeskus Luupissa. Luuppiin kuuluu esimerkiksi juurikin Oulun taidemuseo sekä Tietomaa.

Matti otti selvää mahdollisista projekteista, joissa voitaisiin hyödyntää Markuksen osaamista ja kiinnostusta. Tämän yhteydenoton kautta saimme tietoa tulevasta taidemuseon näyttelystä. Markus pääsi mieleisen tehtävän pariin ja pääsimme kaikki tutustumaan vähän tavallisesta poikkeavaan projektiin.

SUPERNATURAL on kansainvälinen nykytaidenäyttely. Näyttelyn pääosassa on hyperrealistiset veistokset, mutta mukana on myös videoteoksia ja valokuvia. Näyttely pohtii ihmisyyttä ja sen tulevaisuutta sekä ihmisen suhdetta muihin elollisiin ja teknologisesti tuotettuihin kumppaneihin. Näyttelyn yhteydessä oleva Bottila taas on tila, jossa voi tutkia jäljen tuottamista erilaisten kinesteettisten ja ohjelmoitavien laitteiden avulla. Bottilassa jälkeä voi tuottaa monella eri tapaa, joko itse tai jonkin välineen tai mekaanisen laitteen välityksellä.

Alkukeväästä Markus ja Matti kokoustivat taidemuseon ja Tietomaan edustajien kanssa ja ideoivat erilaisia jälkiä tuottavia laitteita Bottilaan. Erilaisista ehdotuksista toteutukseen valikoitui lopulta Markuksen ideoima heiluripiirrin sekä varastossamme asustanut vanha deltarobotti, joka vaati hieman hoivaa ennen kuin se voitiin valjastaa uuteen käyttöön. Tämä näyttelyn ajaksi taidemuseolle lahjoittamme vanha deltarobotti on vuonna 2014 työntekijöidemme rakentama, ja sitä on alun perin käytetty piirilevyjen testaamiseen. Nyt varastossa pitkään asunut robotti kunnostettiin käyttökuntoon ja ohjelmoitiin uudestaan toimimaan piirturina. Uuden taiteilijaelämänsä kunniaksi se sai nimekseen Artinator.

Katso videolta kuinka Artinator piirtää käyttäjänsä osaksi koneistoa valittujen luonteenpiirteiden mukaan.

Heiluripiirtimen Markus kävi rakentamassa Tietomaan pajalla yhteistyössä Tietomaan työntekijän kanssa. Heiluripiirrin toimii siten, että se tuottaa jälkeä paperille tussin ja mekaanisen heiluriliikkeen avulla. Lisäksi kuvion toteutumista voi muuttaa lisäämällä sen heiluvalle piirtotasolle eri kohtiin eri painoisia punnuksia. Markus on ollut myös mukana Bottilan järjestelyissä sekä laitteiden testailussa yhteistyössä taidemuseon ja Tietomaan työntekijöiden kanssa. Heidän kanssa Markus on ideoinut myös virtapiirin kokoamistehtävän lapsille tarkoitettuun muksuboxiin. Muksuboksit ovat pääsylipun hinnalla näyttelyssä vierailevien käytössä ja ne sisältävät muutamiin näyttelyn teoksiin liittyviä tehtäviä.

Heiluripiirrin
Markuksen ideoima heiluripiirrin vasta valmistuneena Tietomaan pajalla.

SUPERNATURAL näyttelyyn ehtii käydä tutustumassa 17.10.2021 asti Oulun taidemuseossa. Bottilassa asustavia piirtelyvälineitä ja laitteista pääsee kokeilemaan päivittäin klo 13–14 ja 15–16 sekä la–su edellä mainittujen lisäksi klo 11–12 (tarkista aukioloajat taidemuseon nettisivuilta). Bottilan tiloihin kerralla pääsevien määrää rajoitetaan koronarajoitteiden mukaan.

Käykääpä testaamassa, minkälainen koneiston osa teistä tulee Artinatorin piirtämänä, ja mitä erilaisia kuvioita saatte aikaan Markuksen piirturilla!

SUPERNATURAL- näyttely

Takaisin ylös