Olemme mukana European Robotics Forum -tapahtumassa

10.3.2023

Hymyilevä nainen ja kaksi miestä seisovat european robotics forum 2023 -tapahtuman mainoksen edessä.

Probot on mukana european robotics forum 2023 -tapahtumassa

Probot on mukana European Robotics Forum -tapahtumassa Tanskassa 14.-16.3.2023. Tiimistämme Matti, Maria ja Antti suuntaavat ensi viikolla Odenseen yhdessä lähes 900 muun robotiikka-alan toimijan kanssa keskustelemaan teknologian mahdollisuuksista ja ajankohtaisista teemoista. Tänä vuonna Tanskassa järjestettävä European Robotics Forum on yksi robotiikkayhteisön merkittävimmistä tapahtumista Euroopassa.

European Robotics Forum (ERF) on kansainvälisesti tunnustettu eurooppalainen robotiikkateknologian tutkimuskonferenssi ja yksi vaikuttavimmista robotiikkayhteisön tapahtumista Euroopassa. ERF järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja se on kasvanut vuosi vuodelta aina vain suuremmaksi foorumiksi. Tapahtumaan osallistuu vuosittain satoja robotiikka-alan toimijoita.

Tänä vuonna European Robotics Forum järjestetään Odensessa, Tanskassa maaliskuun puolivälissä. ERF kokoaa niin tutkijat, insinöörit ja johtajat kuin enenevässä määrin myös yrittäjät, liikemiehet ja julkiset rahoittajat Euroopan eri kolkista keskustelemaan teknologian markkinatilanteesta, robotiikasta ja tekoälystä sekä näihin liittyvän innovaatiotoiminnan kiihdyttämisestä. Tapahtuma kattaa kaikki robotiikkaan liittyvät näkökohdat ja ajankohtaiset teemat.

Verkostoitumista, ajankohtaista tietoa ja mielenkiintoisia kehitysprojekteja

Probot-tiimistä Odenseen suuntaavat Matti ja Antti Tikanmäki sekä Maria Ruottinen. Matti ja Antti ovat olleet ERF:in vakiovieraita ensimmäisestä tapahtumasta lähtien. Mikä saa veljekset osallistumaan tapahtumaan vuosi toisensa jälkeen uudelleen?

– European Robotics Forum kokoaa yhteen kaikki merkittävät robotiikka-alan toimijat Euroopasta, joten ilman muuta mekin olemme mukana! Tapahtumasta on muodostunut meille perinne innostuneen ilmapiirin ja vaihtuvien mielenkiintoisten tapahtumapaikkojen ansiosta. ERF tarjoaa ennen kaikkea mahdollisuuden tutustua alan uusimpiin innovaatioihin ensimmäisten joukossa. Tänä vuonna osallistumme foorumille jo 12. kerran, Matti kertoo.

– Tämän vuoden tapahtumaa odotan erityisellä mielenkiinnolla, sillä ERF toteutetaan nyt ensimmäistä kertaa koronapandemian jälkeen koko komeudessaan. Koronan vuoksi emme päässeet osallistumaan foorumiin ollenkaan 2022, mutta tuolloin se pidettiinkin hyvin pienimuotoisena. Sitä edeltävänä vuonna tapahtuma järjestettiin pandemiasta johtuen vain virtuaalisesti. Tänä vuonna paikalle odotetaan jopa 900 osallistujaa 30 eri maasta, Matti iloitsee.

Myyntitykkimme Maria osallistuu European Robotics Forumiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Hän odottaa tapahtumaa suurella mielenkiinnolla.

– Tapahtuma tarjoaa ajankohtaista tietoa robotiikka-alan kehityksestä Euroopassa sekä hienon mahdollisuuden verkostoitua robottien valmistajien ja myyjien kanssa. Toivon saavani myös paljon uutta tietoa robottikoiran sovelluksiin ja mahdollisuuksiin liittyen sekä uusia kontakteja, liidejä ja tarjouspyyntöjäkin. Uskon, että pääsen tutustumaan myös erittäin mielenkiintoisiin tuotteisiin ja kehitysprojekteihin, Maria kertoo hymyillen.

Robotiikkateknologian mahdollisuudet

ERF2023 tulee antamaan vastauksia siihen, miten tutkimus- ja robotiikkateknologia tulevat muokkaamaan alaamme ja jokapäiväistä elämäämme seuraavan 10 vuoden aikana. Robotiikalla ja tekoälyllä on mahdollisuuksia muuttaa yhteiskuntaamme perusteellisesti parempaan suuntaan erityisesti kestävän kehityksen kannalta. Muutos ei kuitenkaan tapahdu itsestään. On tärkeä pohtia miten voimme konkreettisesti saavuttaa suurimmat teknologian mukanaan tuomat hyödyt kestävän kehityksen näkökulmasta.

European Robotics Forum keskittyy siis robotiikkateknologian tulevaisuuteen, mutta huomioi tänä vuonna myös Odensen kehitystä robottikaupunkina. European Robotics Forumia ei nimittäin syyttä järjestetä Odensessa. Kaupunki on viimeisen 10 vuoden aikana kohonnut yhdeksi maailman johtavista robotiikkakeskuksista Münchenin, Piilaakson ja Bostonin rinnalle. Odense on myös julistanut tavoitteekseen olla maailman paras robottikaupunki vuonna 2023.

Lisätietoa:

Takaisin ylös