Sähköautoilu kasvaa huimaa vauhtia, mutta latausverkosto kohtaa merkittäviä haasteita. Kiinteiden latausasemien rakentaminen on hidasta, kallista ja usein jäykkää mukautumaan kysynnän vaihteluihin. Suomalainen robotiikkaosaaminen ja innovatiivinen latausteknologia yhdistyvät, kun Probot Oy ja Rollyy ovat yhdistäneet voimansa vastatakseen näihin haasteisiin. Yhteistyössä kehitetty ratkaisu tulee tehostamaan sähköautojen latauspalveluita ja tekemään lataamisesta joustavampaa kuin koskaan aiemmin.
Yhdessä teknologian eturintamassa
Syyskuussa 2024 IFA Berlin -messuilla julkistettu strateginen kumppanuus Rollyyn kanssa on herättänyt laajaa kiinnostusta. Rollyy on autonomisten latausratkaisujen edelläkävijä, jonka visio on mullistaa sähköautojen latauskokemus.
Me Probotilla uskomme, että teknologialla on mahdollista ratkaista joitakin aikamme suurimpia haasteita.
Rollyyn visio innovatiivisista ja kestävämmistä latausratkaisuista resonoi vahvasti omien arvojemme kanssa. Tämä yhteistyö on luonnollinen jatkumo missiollemme toimia teknologian edelläkävijänä ja kehittää ratkaisuja, jotka muokkaavat tulevaisuutta.
Probotin vahva osaaminen robotiikassa ja autonomisissa järjestelmissä yhdistettynä Rollyyn innovatiiviseen näkemykseen sähköautojen latauksesta luo täydellisen pohjan mullistavalle teknologialle. Yhteistyössä Probot vastaa robottialustan suunnittelusta ja valmistuksesta, kun taas Rollyy keskittyy latausteknologiaan.
– Probotin robotiikka- ja insinööriosaaminen on ratkaisevaa latausalustojemme teknisten vaatimusten täyttämisessä sekä robottien suorituskyvyn parantamisessa ja luotettavuuden varmistamisessa, toteaa Rollyyn toimitusjohtaja David Vasquez.
Huippuluokan robotiikka tuo virtaa sinne, missä sitä tarvitaan
Kuvittele latausrobotti, joka ei odota sinua kiinteässä asemassa, vaan saapuu luoksesi sinne, missä latausta tarvitaan. Probotin kehittämä robottialusta mahdollistaa Rollyyn latausaseman liikkumisen. Alusta on suunniteltu toimimaan luotettavasti niin kaupunkien vilinässä kuin erilaisissa sääolosuhteissa. Modulaarinen rakenne pidentää robotin käyttöikää, ja älykkäät sensori- ja turvallisuusjärjestelmät takaavat tehokkaan ja turvallisen toiminnan.
– Tämä projekti ei ole vain teknologinen innovaatio, vaan vastaus siihen, miten teemme sähköautoilusta aidosti joustavaa ja käyttäjäystävällistä. Se on myös esimerkki siitä, miten suomalainen teknologiaosaaminen voi ratkaista globaaleja haasteita, kertoo Probotin toimitusjohtaja Matti Tikanmäki.
Älykkäämpi ja kestävämpi tapa ladata
”Rakennamme Rollyyn kanssa latausratkaisua, joka tukee paitsi sähköautoilijoiden arkea, myös maailmanlaajuisia kestävän kehityksen tavoitteita.”
Rollyyn ja Probotin yhteistyössä kehitetty latausrobotti tarjoaa ratkaisuja useisiin sähköautoilun haasteisiin. Vaikka teknologia on vielä kehitysvaiheessa, sen potentiaali on merkittävä. Autonominen latausrobotti tulee tarjoamaan merkittäviä etuja useille tahoille:
- Kaupungit ja yritykset säästävät kustannuksissa, kun kiinteitä latauspisteitä tarvitaan vähemmän.
- Sähköautoilijat saavat joustavampaa palvelua, kun lataus tulee auton luo.
- Latauskapasiteetti mukautuu automaattisesti kysynnän mukaan ja vähentää ruuhkia.
- Älykäs energianhallinta optimoi uusiutuvan energian käyttöä ja tasaa kulutushuippuja.
– Rakennamme Rollyyn kanssa latausratkaisua, joka tukee paitsi sähköautoilijoiden arkea, myös maailmanlaajuisia kestävän kehityksen tavoitteita, Tikanmäki kertoo.
Kohti tulevaisuuden latauspalveluita
Rollyyn ja Probotin latausrobotit ovat tällä hetkellä kehityksen keskiössä, ja niiden potentiaali on herättänyt laajaa kiinnostusta. Ensimmäiset demot ovat osoittaneet lupaavia mahdollisuuksia, mutta työ jatkuu. Seuraavat askeleet keskittyvät teknologian viimeistelyyn, skaalautuvuuden parantamiseen ja pilottiprojekteihin.
Tulevaisuuden latausverkostot eivät enää rajoitu kiinteisiin asemiin. Autonomiset latausrobotit voivat tuoda latauksen sinne, missä sitä tarvitaan – älykkäästi ja ympäristöä kunnioittaen.
– Teknologian tehtävä on tehdä elämästä sujuvampaa ja kestävämpää. Olemme ylpeitä siitä, että voimme yhdessä Rollyyn kanssa kehittää ratkaisuja, jotka rakentavat huomisen sähköautoilua, Tikanmäki päättää.
Esittelimme latausrobottia innostuneelle yleisölle viimeksi Oulun Innovaatioallianssin järjestämässä Olkkari 12.12.2024 -tapahtumassa. Tapahtumassa demosimme myös laitteen toimintaa parkkihallissa. Teknologiamme herätti suurta kiinnostusta, ja yleisö vakuuttui ratkaisumme potentiaalista. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi vuoden pilottiprojekteja, joista yksi voisi sijoittua esimerkiksi meille oululaisille tuttuun Kivisydämeen.
Probot työskentelee myös laajemmin sähköautojen kestävyyden parissa. Olemme mukana Recirculate-nimisessä EU-hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää innovatiivisia tapoja sähköautojen akkujen kierrättämiseen ja uusiokäyttöön.
Lue lisää Recirculatesta ja siitä, kuinka luomme kiertotalouteen perustuvia ratkaisuja tulevaisuutta varten: www.probot.fi/recirculate
Tutustu Rollyyn lisää: www.rollyy.com
Probot Oy – Asiantuntijasi robotiikkaratkaisuihin.