Työkokemukset ovat nuorille tärkeitä

26.7.2022

Kaksi nuorta seisovat ulkona robottikoiran kanssa. Toinen nuorista kuvaa robottikoiraa puhelimellaan.

YK:n nuorten osaamisen päivää vietetään 15. heinäkuuta. Teemapäivä nostaa esiin ammattitaidon ja osaamisen merkitystä nuorten työllistymisessä, sillä nuorisotyöttömyys on suuri huolenaihe maailmalla. Probot Oy:n kesätyöntekijöiden Ella Anttilan ja Essi Granqvistin mukaan kaikenlaisesta työkokemuksesta on suurta hyötyä.

YK:n mukaan maailmassa joka viides nuori on vailla työtä, koulutusta tai harjoittelua. Koronapandemia on vaikeuttanut erityisesti alle 25-vuotiaiden työllistymistä. Nuorten osaamisen päivän tarkoituksena onkin nostaa tätä haastetta esille. Probot Oy on jo vuosia palkannut riveihinsä myös nuoria tekijöitä ja harjoittelijoita. Kesätyösetelin avulla yrityksen kuin yrityksen on helppoa tukea nuoren ensiaskelia työelämässä.

Kaksi nuorta hymyilee robottikoiran kanssa ulkona.
Kuvassa (vas.) kesätyöntekijät Essi Granqvist ja Ella Anttila.

Oululaiset 16-vuotiaat Ella Anttila ja Essi Granqvist pääsivät Probot Oy:lle töihin kesätyösetelin avulla. Työssään he tutustuvat mobiilirobotiikkaan ja markkinointiin mielenkiintoisella tavalla: nuorten tehtävänä on harjoitella robottikoiran ohjausta ja siihen liittyviä markkinointitehtäviä. Työtehtävät sisältävät esimerkiksi robottikoirasta kuvattujen videoiden käsikirjoittamista, kuvaamista, editointia ja julkaisua. Videoita julkaistaan Probotin somekanaviin. Samalla nuoret oppivat robottikoiran käyttöä erilaisissa ympäristöissä.

Miten nuoret sitten päätyivät Probotille kesätöihin?

-Olin täällä kesätöissä myös viime kesänä. Tämä oli kiva ja rento paikka, oli mukavaa olla täällä töissä. Työnkuva on myös erilainen kuin ehkä yleisimmissä kesätöissä. Päädyin tänne viime kesänä kaverini kautta. Robottikoiran käyttö ja TikTok- sovellus ovat lähellä sydäntäni. Halusin päästä kokeilemaan myös uutta robottikoiraa, jonka TikTokista bongasin, Ella kertoo.

-Lähdin Ellan mukaan, kun hän oli kehunut tätä paikkaa. Halusin tänne töihin, koska robottikoiran kanssa touhuaminen sekä kuvaus ja editointi kiinnostavat, Essi summaa.

Nuorten vahvuudet työelämässä

Nuoret kokevat, että kesätyöt auttavat kokeilemaan kiinnostavia aloja. Työstä voi löytää useita tehtäviä, joista huomaa pitävänsä. On myös tärkeää oppia, mitkä työtehtävät eivät tunnu itselle niin mieluisalta. Uutta oppii aina, ja erilaisten työkokemusten myötä alkaa karttumaan käsitys siitä, minkälaiset työnkuvat itselle sopivat. Kaikenlainen kokemus on siis tulevaisuudessa hyödyksi niin työnantajille kuin nuorelle itselleen.

-Me nuoret ollaan ajan hermoilla ja perillä siitä, mitä netissä tapahtuu. Siitä on suurta hyötyä nykyään, kun asioita markkinoidaan yhä enemmän netissä, Ella kertoo.

-Lisäksi nuoret ovat ahkeria ja oppivat nopeasti uutta, Essi lisää.

Nuori kuvaa puhelimellaan robottikoiraa
Kesätyöntekijät kuvaavat robottikoiraa suunnittelemiaan videoita varten.

Ohjaajilla on suuri merkitys nuorille

Nuoria ohjaaville henkilöille Ella ja Essi antaisivat neuvoksi olla mahdollisimman paljon läsnä. Kesätyöntekijöitä ohjaavien henkilöiden rooli on tärkeä. Parhaimmillaan ohjaaja luo turvallisen tilan, jossa nuoret saavat toteuttaa itseään. Tsemppaaminen, kehut ja huumori lisäävät työn mielekkyyttä paljon. Kysyimme, mitä vinkkejä nuoret antaisivat ohjaajille:

-On kivaa, jos annetaan vähän vapaammat kädet itsensä toteuttamiseen, eikä asioita tarvitse tehdä juuri tietyn protokollan mukaan. On mukavaa, jos joku on yleisesti kiinnostunut esimerkiksi siitä, mitä teemme koulussa ja töissä. Töissä ohjaajien positiivisuus ja kehut ovat hyvin tärkeitä, Ella kertoo.

Kokemuksen lisäksi töistä saatu palkka motivoi nuoria.

-Hyvä työkokemus auttaa siinä, ettei töihin meno jännitä tulevaisuudessa niin paljoa, Essi pohtii. Kesätyörahat menevät säästöön.

Positiivinen työkokemus ja työnantajamielikuva ovat myös yrityksille hyödyksi. Kesätyöntekijä voi vinkata hyvästä työpaikasta kavereilleen tai hakea samasta yrityksestä myöhemmin töitä.

-Nuorien kanssa työskentely opettaa paljon myös ohjaajia. Letkeä ja avoin asenne antaa nuorille tilaa tuoda ajatuksiaan esille. On ihanaa päästä työskentelemään heidän kanssaan, iloitsee nuorten ohjaajana Probotilla toimiva Pauliina Ojakangas.

Kesätyö on nuorelle ja työnantajalle arvokas tilaisuus, joka kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Kaksi nuorta nojaavat toisiinsa ja hymyilevät iloisena kameralle. Robottikoira poseeraa heidän jalkojen juuressa.
Robottikoira on mieluinen työkaveri.

Seuraathan meitä myös somessa!

LinkedIn
Instagram
TikTok
Facebook
Twitter

Probot Oy – Asiantuntijasi robotiikkaratkaisuihin.

Takaisin ylös