Liila-infotaulu

Digitaalinen, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita laskeva infotaulu pyöräilytien varressa.

Teimme alihankintana Oulun Energia Urakointi Oy:lle infotaulujen ohjelmiston, johon toteutimme myös kommunikoinnin kaupungin tiedonkeruujärjestelmän kanssa.

Liila-infotaulut näyttävät kuluvan päivän ja vuoden aikana kyseisellä kevyenliikenteen väylällä liikkuneiden kävelijöiden ja pyöräilijöiden määrät, sekä lisäksi antaa liikkujalle ajankohtaista tietoa esimerkiksi reittien kunnossapidosta ja säästä. Kaupungille taulut antavat mahdollisuuden kerätä reaaliaikaista tietoa kevyenliikenteen kulkuväylien käyttöasteesta ja sen muutoksista pidemmällä aikavälillä. Dataa voidaan hyödyntää väylien kehittämiseen.

Tutustu myös näihin referensseihin:

Automaatiotyöpiste, jossa valkoinen SCARA-robotti on asetettu metalliselle alustalle. Pöydällä on riveissä erilaisia osia, kuten kartonkiputkia ja muovikappaleita, sekä laitteita, joissa on varoitusmerkintöjä. Taustalla näkyy lasinen suojaseinä ja muita teollisuuslaitteita.

Robottisolu RFID-tunnisteiden käsittelyyn

Modulaarinen kappaleenkäsittelysolu

Teollisuusrobotti tarttumassa nostamaan hihnalta levypinoja.

Robottisolu kalustelevypakettien palletointiin

Lavausrobottisolu

Kuvassa kaksi teollisuusrobottia aidatussa tilassa.

Robottisolu koneistuskeskuksen panostukseen

Konepalvelu

Takaisin ylös