Hyvää joulua sekä loistavaa uutta vuotta!

Vuosi on taas vierähtänyt, ja pian siirrymme joululomien viettoon. Nyt on kuitenkin vielä aikaa muistella kulunutta vuotta!

 

Probot Oy on Omron Certified Partner sekä KUKA System Partner.

Kuten ylla olevasta kuvastakin näkyy, on meillä porukka kasvanut uusilla osaajilla. Tiimiimme on kuluneen vuoden aikana liittyneet ohjelmistoinsinöörit Veikko Terho, Eemeli Mutanen ja Olli-Pekka Nikka, automaatioinsinööri Toni Autio, robotiikkainsinöörit Ville Iivari ja Kalle Soutukorva sekä markkinoinnin puolelle Minna Haarala ja alun perin harjoittelijan jo viime vuonna aloittanut Roosa Hyvärinen. Roosa hoitaa lisäksi myös osan äitiyslomalla olevan Maria Ruottisen tehtäviä ja hänen kauttaan kulkee myös laskutus.

 

”Tämä on ollut kasvun vuosi. Kasvu näkyy niin tiimimme koossa kuin projektien määrässäkin. Lisäksi asiakaskuntamme on monipuolistunut. Robotiikkaosaamisemme lisäksi olemme erityisesti pönkittäneet virtuaalitodellisuuspuolen osaamistamme ja tulevaisuudessa tulemmekin hyödyntämään sitä enemmän osana perinteistä automaatiota.
Uudet henkilöt ovat tuoneet mukanaan myös uusia näkökulmia ja se on toiminut katalysaattorina uudistuksille. Sisäisen toiminnan lisäksi osa uudistuksista näkyy myös ulospäin: olemme muun muassa aktivoituneet sosiaalisessa mediassa. Kannattaakin siis ottaa meidät seurantaan, jos ette ole jo niin tehneet! Uudistuksia on luvassa lisää myös vuoden alussa, joten pitäkäähän meitä silmällä
😉-Probot Oy:n toimitusjohtaja Matti Tikanmäki

 

Vuoden aikana olemme olleet monessa mukana. Otimme osaa mm. Tytöt ja teknologia -hankkeeseen, jonka tarkoituksena on lisätä tietoa ja positiivisia mielikuvia tekniikka- ja teknologia-aloista tyttöjen keskuudessa. Hankkeen kautta meillä oli syksyn aikana useampi teknologia alasta innostunut tyttö TET-harjoittelijana.

”Meidän mielestä parasta TET-jaksolla Probotilla oli miten monipuolisesti me päästiin kokeilemaan kaikkea mikä teknologiassa kiinnosti.” -TET-harjoittelijat Isla ja Wilma

Probot Oy:ssä syksyllä TET-harjoittelussa olleet Wilma ja Isla halusivat Probotille TET:tiin, koska olivat kiinostuneita teknologiasta.

 

Olemme myös yhdistäneet taidetta ja robotiikkaa: Meidän Artinaattoriksi nimetty omarakenteinen robottimme vietti kesän Oulun taidemuseolla ilahduttamassa SUPERNATURAL-näyttelyn vierailijoita. Nuorten Ystävät Oy:n kautta meille työkokeiluun tullut Markus Alves Bento kehitti Artinaattorin seuraksi myös heiluripiirtimen. Syksyn aikana harjoittelijamme Okko Tuuri ja Vesa Seppälä taas ohjelmoivat Artinaattorin toteuttamaan itseään maalaustaiteen kautta.

 

Tiloistamme on lähtenyt useampi suuri KUKA:n teollisuusrobotti tehostamaan asiakkaidemme tuotantoa. Lisäksi saimme syksyllä KUKA System Partner sopimuksen rinnalle Omron Certified Partner sopimuksen. Tämän ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme Omronin laadukkaita mobiili- ja yhteistyörobotteja.

”Olemme todella iloisia OMRON Certified Partner -sopimuksesta. Meillä on vankka kokemus erilaisista mobiili- ja yhteistyörobottiratkaisuista ja odotamme innolla uusia projekteja!” -Matti Tikanmäki.

Probot Oy sai Omron Certified Partner sopimuksen syksyllä 2021.

 

Kuluneen vuoden aikana olemme tehneet asiakkaillemme monia pieniä ja isompia projekteja. Näistä voisimme mainita Feston lineaareja ja Sickin antureita hyödyntävän puuntyöstökoneen sekä viimeisimpänä isompana projektina Pattijoen kalustetekniikka Oy:lle valmistuneen lavausrobottisolun. Lisäksi paikalliset asiakkaamme ovat arvostaneet alihankintapalveluna tarjoamaamme logiikkaohjelmointiosaamistamme ja muuta ohjelmointiosaamistamme.

”Yhteistyö Probot Oy:n kanssa sujui mukavasti ja valituista ratkaisuista oli helppo olla yhtä mieltä.” -Tommi Pekkala ja Satu Soronen, Pattijoen Kalustetekniikka Oy

Pattijoen Kalustetekniikka Oy:n pakkaaja Satu Sorosen ja toimitusjohtaja Tommi Pekkalan mukaan pakkaamon robottisolu on parantanut työntekijöiden ergonomiaa ja työturvallisuutta sekä tehostanut tuotantoa.

 

Mahtavien asiakasprojektien lisäksi olemme päässeet virittämään osaamistamme myös erilaisissa EU-hankkeissa. Tänä vuonna näistä hankkeista päättyi akkujen kierrätysautomaatioon liittynyt Trinity sekä maatalouden mobiilirobotiikan ohjausteknologioihin ja datan siirtoon liittyvä Afarcloud. Hankkeista jatkuvat vielä maatalouden mobiiliin mittausrobotiikkaan liittyvät FlexiGroBots, Demeter ja Agrobofood sekä VR-puoleen painottavat hitsausautomaation liittyvä Weld Galaxy open call -projekti Edison sekä teollisuuden laitteiden etäohjaukseen ja tarkastuksiin liittyvä Rima open call -projekti Mimic.

Vuonna 2021 Probot Oy on ollut mukana useassa eu-hankkeessa.

 

Olemme myös hankkineet Unitreen robottikoirien edustuksen eli toimimme heidän jälleenmyyjänänsä. Kesällä nuoret kesätyöntekijämme kuvasivat TikTok:iin BadProbotDog-nimellä robottikoiravideoita, jotka keräsivät suurta huomiota niin kuvausvaiheessa kuin julkaistunakin. Koirilla on mallista ja lisälaitteista (esim. teollisuustason lidar) riippuen paljon erilaisia ominaisuuksia. Robottikoiria voidaan käyttää esimerkiksi erilaisiin etävalvontatehtäviin tai vaikka vesipullon kantajana juoksulenkeillä. Jos siis kaipaat itsellesi karvatonta koirakaveria, jonka kanssa ei tarvitse lähteä sateella lenkille, niin ole meihin yhteydessä!

Unitreen robottikoiria voidaan käyttää esimerkiksi erilaisiin etävalvontatehtäviin tai vaikka vesipullon kantajana juoksulenkeillä.

 

 

Näiden muisteloiden päätteeksi voi todeta, että meillä on ollut varsin onnistunut vuosi! Näin ei kuitenkaan ole ollut kaikilla. Korona on aiheuttanut monenlaisia haasteita kaikille, mutta on myös paljon heitä, joille tämä aika on ollut erityisen hankalaa. Näin on ollut mm. osatyökykyisten kohdalla. Monelle osatyökykyiselle on kohta tulossa taas yksi vuosi täyteen ilman työpaikkaa. Osatyökykyisyyteen on monia syitä, ja osatyökykyisten työllistymisen edessä monia haasteita. Haluammekin kannustaa kaikkia ottamaan osatyökykyisiä työkokeiluun avoimin mielin ja näkemään heidän palkkaamisessaan enemmän mahdollisuuksia haasteiden sijaan.

 

Kurkistahan nettisivuillemme ja lue lisää vuodestamme. Laitahan meidät seurantaan myös LinkedInissä!

 

Haluamme lämpimästi kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Toivotamme teille kaikille hyviä, rauhaisia pyhiä sekä loistavaa uutta vuotta!